
|

|
|
RSS |
|
MBnet-uutiset
|
MBnetin uutisia tietotekniikka-alalta
|
-
Microsoft kehittää ilmaista virustorjuntaa
Microsoft on julkistanut aikeensa laskea liikkeelle yhtiön oma, ilmainen virustorjuntaohjelma vuoden 2009 aikana.
Torjuntatuotteen nimi on Morro, ja se tulee saataville Windows XP- ja Windows Vista -käyttöjärjestelmille. Toistaiseksi ei ole tiedossa, sisältyykö Morro tavoitteiden mukaan myös vuoden 2009 aikana julkaistavaan Windows 7 -käyttöjärjestelmään. Microsoftin mukaan yhtiön oma viruksilta, troijalaisilta ja muilta haittaohjelmilta suojeleva ilmainen tuote on välttämätön, sillä kehittyneillä markkinoilla yli 50 prosenttia pc-käyttäjistä ei käytä tietoturvaohjelmaa tai ei pidä sitä ajan tasalla. Kehittyvillä markkinoilla tilanne on vielä heikompi.
Morrosta tehdään Microsoftin edustajan mukaan niin kevyt, että se toimii ongelmitta myös miniläppäreissä ja kevyissä nettop-pöytäkoneissa. Sovellus tarjoaa vain perusominaisuudet, ja kehittyneempää sekä mukautettavampaa tietoturvaa kaipaavien käyttäjien odotetaan edelleen sijoittavan rahaa muiden valmistajien ohjelmiin.
Kaupallisten tietoturvaohjelmien kehittäjät eivät ole Microsoftin siirrosta innoissaan, sillä ilmainen ja mahdollisesti käyttöjärjestelmään sisältyvä tuote heikentää maksullisten ohjelmien suosiota. Odotettavissa lieneekin jälleen uusia oikeusprosesseja, joissa tutkaillaan sitä, käyttääkö Microsoft väärin määräävää markkina-asemaansa.
-
Kannettavat päihittivät pöytäkoneet markkinoilla
Kuluneen vuoden aikana kannettavat tietokoneet ovat nousseet selvään johtoasemaan pöytäkoneisiin verrattuna myös Euroopan markkinoilla. Kasvun vetäjinä toimivat miniläppärit.
Tutkimusyhtiö Canalysin mukaan EMEA-alueen eli Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan pc-myynti kasvoi vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 27 prosenttia myytyjen tietokoneiden määrässä mitattuna. Suurin kasvu tapahtui uudessa tuoteryhmässä, miniläppäreissä, jotka ampaisivat ensimmäisenä vuonnaan kattamaan 8 prosenttia kaikista myydyistä koneista. Yhdistettynä perinteisten kannettavien myyntiin minikoneiden suosio tarkoittaa sitä, että yli 60 prosenttia kaikista koteihin ja yrityksiin myydyistä tietokoneista on vuonna 2008 ollut kannettavia.
Kiinnostavaa kyllä, pöytäkoneiden myynti ei ole viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna vähentynyt, vaan kodin toisiksi ja kolmansiksi tietokoneiksi myytävien miniläppärien ja myös muiden kannettavien myynnin kasvut selittävät lähes yksinomaan muutoksen läppärien ja pöytäkoneiden suhteessa. Myös tietokoneiden valmistajien joukossa suhteet ovat muuttuneet. Aiempi ykkönen HP joutui väistymään toiseksi uuden markkinajohtajan Acerin tieltä. Huippusuosittuja Eee PC -koneita valmistava Asus kaksinkertaisti markkinaosuutensa ja kiri neljänneksi heti kolmannella tilalla olevan Dellin perään.
-
Nokian 25 euron puhelin ei tule Eurooppaan
Nokia on julkistanut kaikkien aikojen edullisimman puhelinmallinsa, vain 25 euroa maksavan 1202:n. Kehittyviin maihin tarkoitettu laite ei kuitenkaan ole tulossa Euroopan markkinoille.
Mustavalkonäytöllä varustettu, gsm-verkoissa toimiva 1202 on suunniteltu alusta alkaen paitsi mahdollisimman edulliseksi valmistaa, myös soveliaaksi kehitysmaiden maaseudun koviin käyttöolosuhteisiin. Puhelin on suojattu pölyltä, ja se sisältää taskulampun sekä useita eri käyttäjiä tukevan osoitekirjan. Vaikuttavin ominaisuus hinnan ohella on kuitenkin akun kesto: Nokia lupaa puhelimelle häkellyttävät 26 päivää valmiusaikaa ja yhdeksän tuntia puheaikaa. Poikkeuksellisen akkukeston ansiosta käyttäjät voivat luottaa puhelimeensa myös alueilla, joissa verkkosähköä ei ole jatkuvasti saatavilla.
1202:ta ei näillä näkymin olla tuomassa Euroopan markkinoille. Syy on arvattavasti raadollinen - liian edullinen ja yksinkertainen puhelin kilpailisi liikaa Nokian kalliimpien mallien kanssa. Toivoa sopii, että puhelinjätti kääntää kelkkansa, sillä 1202 sopisi esimerkiksi vanhuksille ja vaikeissa olosuhteissa työskenteleville, kuten myös sähköä vailla oleville mökkiläisille ja veneilijöille. Myös puhelintaan jatkuvasti hukkaavat olisivat varmasti iloissaan 25 euron kännykästä.
-
Ubuntu 8.10 ilmestyi
Suositun Ubuntu Linux -levityspaketin uunituore 8.10-versio, tuttavallisemmin Intrepid Ibex, on käyttäjien imuroitavissa.
8.10:ssä on lukuisia päivitettyjä komponentteja. Uutta edeltäjä 8.4:ään verrattuna ovat muun muassa uudet versiot Linux-ytimestä ja Gnome-käyttöliittymästä sekä tuore verkonhallintasovellus, joka tarjoaa muun muassa entistä paremman matkapuhelinverkkojen tuen. Uuden version myötä Ubuntu saa myös rajoitetun vierastilan. Samba-ohjelmiston päivitys parantaa puolestaan Windows-verkkojen tukea entisestään.
Urhean Vuorikauriin erilliset työpöytä- ja palvelinversiot useille eri laitealustoille ovat tarjolla Ubuntun verkkosivuilla. Jos tutustuminen vapaaseen käyttöjärjestelmään on jäänyt toistaiseksi väliin, kannattaa se tehdä viimeistään nyt - uusi Ubuntu on jälleen hieman helppokäyttöisempi ja monipuolisempi. Uusi mahdollisuus on asentaa työpöytäversio usb-massamuistille, jolloin itse tietokoneeseen ei tarvitse tehdä muutoksia, ja oman työpöydän siirtäminen koneelta toiselle on todella helppoa.
-
Welhon teräväpiirtotarjonta laajenee
Pääkaupunkiseudun kaapeli-tv-operaattori Welho tuo vuoden loppuun mennessä tarjolle kuusi uutta teräväpiirtokanavaa.
Välittömästi tarjolla ovat operaattorin aiemman hd-tarjonnan lisäksi urheilukanava Canal+ Sport HD sekä musiikkikanava MTVN HD. Jälkimmäinen näkyy Welhon verkossa maksutta vuoden loppuun saakka.
Joulukuussa verkkoon ilmaantuvat lisäksi Britannian yleisradioyhtiön ohjelmaa esittävä BBC HD ja extreme-urheiluun keskittyvä Rush HD. Hieman täytteen makua on kahdessa viimeisessä uudessa kanavassa: Luxe.tv HD esittelee "luksuselämän kimmellystä" ja MelodyZen.tv HD tuo ruutuun "upeita maisemia ja rentouttavia äänimaailmoja". Näiden kanavien saatavuudesta ja hinnoittelusta tiedotetaan myöhemmin.
Uusien kanavien lisäksi Welho tuo markkinoille myös uuden, tallentavan hd-digiboksin. Boksi ja uudet kanavat ovat esittelyssä tulevana viikonloppuna 31.10 - 2.11 pidettävillä DigiExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
|
|
 |

|
|
|
|