Painekattila -blogi

There are no translations available.

The words "Motivation and Emotion" a...

Treenistä ei tule mitään, jos ei motivaatio ole kohdallaan tai ei saa positiivia fiiliksiä. 

Image via Wikipedia

Voimaa ja väsymistä havaittavissa

Eilen tuli täyteen 7 päivää putkeen joogaa eli "vain" 33 päivää jäljellä haasteesta. Yläkropassa alkaa olla enemmän voimaa aurinkotervehdyksiin ja muutenkin alkaa jaksaa paremmin harjoitteita. Eilisen treenin jälkeen tuli vielä poljettua fillarilla pimeessä ja jäisessä maastossa 6,5 kilometria kotio kohti iltamyöhäisellä. Mehut meni miehestä ja havaittavissa oli niin fyysistä, kuin henkistäkin väsymystä koko haasteeseen.Aamulla fiilis oli sama. Töihin ei jaksanut lähteä sotkemaan fillarilla vaan bussi alle ja duuniin. Illalla poika muskariin ja sen jälkeen ehtii juuri ja juuri illan viimeiselle hot yoga tunnille seitsemäksi. 

Haasteen läpikäymisessä omat ongelmansa tuo myös aikataulut. Duuni, tenavien kuskaaminen ympäri pitäjää, kaupassakäynnit ynnä muut asiat, pistää aikataulut hyvin tiukoille. Stressiä en silti aio haasteesta ottaa. Tavoitteena on edelleen saada kädet lattiaan saakka ja jos nyt homman jättäisi kesken, tavoitetta tuskin saavuttaisin enää koskaan. Kun päämäärä on asetettu pitää vain puskea läpi ja yrittää parhaansa huolimatta siitä miten paljon väsyttäisi tai ei jaksaisi. Aamulla otti päähän aika lailla että koko hommaan päätin lähteä mukaan, mutta onneksi takaraivossa on paljon positiivisia asioita, mitä on haasteen aikana jo kokenut, että homma jatkuu edelleen eteenpäin. 

Lauantaina on edessä kortteliliigan välieräpeli salibandyssä. Matsi tuo hyvin kaivattua vaihtelua jooga treeniin. Mielenkiintoista nähdä, onko virtaa juosta pallon perässä viikon joogan jälkeen vai onko akut tyhjinä.

Eilisen illan ratoksi tuli seuraava artikkeli vastaan liittyen jooga treenaamiseen. 5 Secrets To A Better Yoga Class -aika perussettiä mutta ihan asiaa Lontoon kielellä. 

Enhanced by Zemanta

Add comment


Security code
Refresh