Painekattila -blogi
Katsastuksesta liikaa intoa...
Maanantaina normi työpäivä. Tekemistä yömyöhään saakka. Siinä välissä katsastamaan auto ja Hot Yoga tunnille illalla. Pelkkä työstressi olisi jo riittänyt tarpeeksi maanantaille, mutta auton katsastuksessa setä haalareissa sanoi, että onhan se pökötti ihan ok mutta onneksi on jo hyvä pyöräkelit. Tukivarsien laakerointi kuralla, joten huoltoon tilaamaan aikaa ja 350 euron remontti odottaa ensi viikolla autoa.
Näillä eväillä sitten meninkin Hot Yoga tunnille ilta seitsemältä ja alusta asti pistin itseni aivan liian hapoille. Päässä pyöri liikaa duuni ja katsastus asiat eikä oikein osannut ottaa rennosti. Puolessa välissä sain vasta juonesta kiinni ja pystyin keskittymään hengitykseen, josta saikin lisää energiaa.
Tunnin jälkeen olo oli huojentunut. Jaksoin sittenkin loppuun saakka ja duunistressi oli poissa. Katsastus vitutus ei ollut poissa mutta eipä tuo enää haitannut menoa. Joogan jälkeen hain tenavat ja vaimon kaupasta kyytiin, ja kauppaan kävellessä tuntui, että ryhti alkaa selvästi kohota ja yläkroppa alkaa olla "avoimempi" kuin aikaisemmin. Samaten jatkuvat niskakivut ovat poissa. Tähän oloon voisi vaikka tottua.
Painekattila Blogi
Kirjoittajasta
Painekattilan kirjoittaja on 35 -vuotias IT -alan ammattilainen Lahdesta. Työ painottuu niin projektipäällikkön kuin konsultin töihin erilaisissa digitaalisen median projekteissa.
Blogissa käsitellään eri asioita liittyy ne sitten IT alaan, harrastuksiin tai elämään itseensä. Blogin aloitus ajoittui juuri sopivasti 40- Yoga Challenge treenin aloitukseen, joten blogin sisältö tulee ainakin aluksi olemaan hyvin paljon kokemuspohjaista ajatusta 40 päivän rääkin tuntemuksista. Väliin saattaa tulla myös IT-alan juttuja...

